(Touko-elokuu 2008) Kuntaliitolle tehty Tee oma vaalimainos -palvelu jäi viimeiseksi projektiksi Mainostoimisto Neljä Ulottuvuutta palveluksessa ennenkuin vaihdoin itsetyöllistetyksi asiantuntijaksi. Palvelu oli osa isompaa saman toimiston suunnittelemaa Tee vaikutus -kampanjaa. Kaksikielisessä palvelussa kuka tahansa voi tehdä omannäköisen vaalimainoksen ja kertoa siitä lähettämällä mainosta esimerkiksi Facebookin välityksellä ystävilleen. Täten erityisesti nuoret äänestäjät saadaan osallistumaan kunnalliseen päätöksentekoon äänestämällä [...]
Tilaajana: Teknisen korkeakoulun ylioppilaskunta TKY Espoon teekkariystävät ovat tulleet siihen tulokseen, että ihmiset bilettävät huonolla omallatunnolla ja terveydelle haitallisilla tavoilla. Tätä tilannetta kohentamaan on ideoitu kampanja yhteistyössä esimerkiksi YTHS:n (ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö) kanssa. Biletä ilman morkkista! -kampanja sai graafisen ilmeensä Turussa. 1. Banderolli (2.0*0.5 metriä)
Eipä ehtinyt monta päivää kulua edellisestä uudistuksesta. Kuten olet varoittanutkin. Toisaalta olin kyllä tavattoman pettynyt edelliseen. Yritin sen kohdalla hieman uudenlaista lähestymistä leiskan rakentamiseen. Puhtaasti rakennusaineiden tuomista suoraan XHTML/CSS -leiskaan ilman tarkkaa suunnittelua Photoshopissa. Voisi toimia, jos miettisi kuitenkin kaksi kertaa. Tässä versiossa on lähdetty aivan eri suuntaan. Sain aamulla, noin 12 tuntia sitten, inspiraation [...]
Syksyn tärkeimmät ja siisteimmät ainejärjestön bileet tulivat puheeksi jo ensimmäisissä kokouksissa kesäloman jälkeen. En malttanut odottaa nostaa kättäni julisteen suunnittelijaa mietittäessä. Ajatelkaa! Piraattibileet! Kuinka siistiä! Ajatus merirosvokartasta tuli itseasiassa vahingossa. Olin päättänyt läjäyttää julisteen sisällön jonkun rypistetyn paperin päälle, mutta Googlen-kuvahaku palautti noita etsiessä aarrekartan. Aloin samantien piirtämään reittiä Sotkulle Turun sokkeloiden läpi. Kuvasta klikkaamalla [...]