Olen tähän saakka kitsastellut oman skannerin ostamisen kanssa. Työhuoneeni neljästä tekijästä kahdella on skanneri, toisella kaksikin. Miksi tarvitsisin siis omaa skanneria satunnaisia kuitteja varten, kun voin aina lainata? Tänä koleana lauantai-aamuna katselin ärtyneenä kuitteja pöydällä ja laatikossa. Totesin ettei se näin toimi. Davidin GTD-filosofian mukaan työvälineiden ja tilan jakaminen haittaa työn suorittamista sekä keskittymistä. Jos [...]
Olen unohtanut mainostaa, että työhuoneeni on muuttanut. Juseliuksen renesanssipalatsi jäi taakse ja eteen avautui katutason liiketila isolla näyteikkunalla. Osoite on Rauhankatu 12. Turussa tietenkin. Vietämmme avajaisbileitä perjantai 16.5. Tervetuloa, mutta ilmoitathan tulostasi etukäteen. Avajaisten jälkeen voisi lähettää vähän kuvasaldoa ja muuta kivaa. Toivotaan, että sahanpurut on siihen mennessä siivottu pois.
Tilaajana: Teknisen korkeakoulun ylioppilaskunta TKY Espoon teekkariystävät ovat tulleet siihen tulokseen, että ihmiset bilettävät huonolla omallatunnolla ja terveydelle haitallisilla tavoilla. Tätä tilannetta kohentamaan on ideoitu kampanja yhteistyössä esimerkiksi YTHS:n (ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö) kanssa. Biletä ilman morkkista! -kampanja sai graafisen ilmeensä Turussa. 1. Banderolli (2.0*0.5 metriä)
I finally found some time (and funds) to order some MOO MiniCards. I can’t praise these guys enough. But for starters some highlights. Order process itself is an experience. Web 2.0 interface and copy-writing at its best. Uploading your photos and then cropping and adjusting is intuitive enough for a monkey. I chose to use [...]
Kuolinilmoitus ANNA PUSU s. 15.4.2005 k. 31.7.2007 Anna syntyi kauniina keväisenä päivänä vuonna 2005 Helsingissä Kampin synnytysosastolla. Vanhemmat olivat häkeltyneitä hänen syntymästään, vaikka pienokainen ei ollutkaan heidän ensimmäisensä. Ottolapsi Jyri-Pekka oli aiemmin järjestänyt kaikenlaista puuhaa. Tämä lähti nuorena vanhempiensa hoivasta ja Annalle jäi paljon Jyri-Pekan leluja. Tuottihan Anna heti syntymästään lähtien paljon iloa vaikka suoraa [...]
Eurooppanuoret tilasivat Kurkkudirektiivi.fi -tiedotuskampanjaansa varten sivuston meiltä. Viittaan tässä edesmenneeseen Pusu Design’iin. Sivuston idea on esitellä valistusvideoita direktiiveistä hieman humoristiseen sävyyn. Palvelu toteutettiin Ruby on Rails pohjalla videoiden kommentoinnin ja helpon ylläpitämisen vuoksi. Palvelun ulkoasu on allekirjoittaneen käsialaa ja tekninen toteutus Matti Paksulan. Videot, sisältö ja palvelun markkinointi jäi asiakkaan huoleksi. Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. [...]