On maanantaiaamu ja höyryävä kuppi mustaa kahvia vieressä pöydällä. Lasittunut katse siirtyy kupista vasemmalle ja kiroan itseäni hiljaa. Saan viestin Artulta, “olet narkkari”.

Niin olen. Artun kommentti koskeaa porttiteoriaa, jonka uhriksi olen joutunut.

Addiktio lähti liikkeelle jokunen vuosi sitten. Vain pieni valkoinen ilopilleri, jonka sain ystävältä vaihdossa Compaqin kannettavaan. Ei muuten yllätä, etten muista kunnolla tuon koneen mallia, joku Evo N1020 se oli. Elämä alkoi muuttua ja löysin iloa siitä mistä en olisi uskonut.

Hyöty ei ollut suuri työtä ajatellen, verrattuna seuraavaan vaiheeseen. Elämä valkoisen kanssa oli välillä tuskaisen hidasta ja siksi iloitsin hiljaa, kun vaihto uuteen oli selvästi edessä. Valkoinen ei enää toiminut minulle.

Siirryin mustaan ja oli selvä etten enää pääsisi eroon. Kun omenaa on kerran puraissut, on vaikea jättää syömättä koko hedelmää. Musta kulki lähes aina mukanan, luennoilla, töissä, matkoilla.

Mutta vajaan vuoden käytön jälkeen sekään ei enää riittänyt. Kun narkkari kerran saa  päähänsä  kokeilla uutta niin tie vie vain yhteen suuntaan. Pari viikkoa sitten tilasin paikalliselta diileriltä hopeista.

Lauantaina sain sen ja voin sanoa, että kyllä kannatti. Kahvikupin vieressä seisoo Griffinin Elevatorin tukemana Alumiininen MacBook Pro 15″. Enkä usko, että Mac-addiktioni olisi vielä tiensä päässä, mutta ehkä tämä riittäää hetkeksi.