Aarteenetsinnässä

Puolimatkan yllätykset: Auringonpistos ja ruokamyrkytys

Mika Joulukuu 18th, 2008 No Comments » Aiheet: About Me, Thaimaa 2008-2009

Samana päivänä ensin allekirjoittanut sai auringonpistoksen ja muutamaa tuntia myöhemmin Tero oksensi rannassa nautitun vartaan jälkeen pusikossa. Auringonpistoksesta tuli hutera olo ja kuume, jota korjattiin buranalla, levolla ja vedellä. Ruokamyrkytys diagnosoitiin parin oksennuskerran ja melkoisen heikon olon jälkeen.

Sinänsä hyvä, koska molemmat katsoivat toistensa perään eikä kumpikaan menettänyt toisen sairastelun takia lomapäiviä. Kokonainen päivä ja pari yötä näistä kärsittiin ennenkuin heikotus antoi myöten ja hymy saattoi taas nousta huulille. Inhottavaa, mutta kokemus tämäkin, onneksi aikaa on runsaasti, joten pari päivää on varaa sairastaakin.

Paikallisen Intialaisen ravintolan mukaan ruokamyrkytys saattoi johtua monesta syystä, huonosta kanasta tai jopa suihkuvedestä, jota pumpataan kaivoista ja lähteistä. Voitte uskoa, että yritämme kaikin tavoin itse välttää mokomia taudinpuuskia, mutta jos epidemia iskee niin siihen on vaikea vaikuttaa. Epidemiasta taisi olla kyse, yhdellä jannulla oli seitsemän ystävää yhtä aikaa sairaana.

Parannuimme juuri sopivasti, että voimme toteuttaa suunnitelman siirtyä Ao Nangin kautta Lao Liang nimiselle ekosaarelle. Kyseessä on saari, jossa pysyvät rakenteet on pidetty mahdollisimman vähäisinä ja yhtäaikaisten vieraiden määrä on rajoitettu kahdeksaankymmeneen. 1500 bahtia per yö ostaa meille yöpymisen luksusteltoissa, kolme ruokaa päivässä, vapaasti lainattavat kajakit ja snorkelit sekä rikkomattoman rauhan ilman pitkähäntäveneiden pärinää. Sekä paljon erinomaista kiipeilykalliota ja hyvin pultattuja reittejä.

Kiitos äiteelle viime hetken Burana-lisäyksestä, koska oma Ibumax-varasto olisi loppunut nopeasti kesken.

Tagit: , ,

Don’t drink water from these bottles in Thailand

Mika Joulukuu 18th, 2008 No Comments » Aiheet: About Me, In English, Sanoma, Thaimaa 2008-2009

Kiipeily alkakoon

Mika Joulukuu 10th, 2008 2 Comments » Aiheet: About Me, Thaimaa 2008-2009

Pitkähäntäveneet

Mika Joulukuu 10th, 2008 No Comments » Aiheet: About Me, Sanoma, Thaimaa 2008-2009

Majoitusvaihtoehtojen kalibrointi

Mika Joulukuu 5th, 2008 4 Comments » Aiheet: About Me, Thaimaa 2008-2009

In Transit - Helsinki, Delhi, Singapore, Kuala Lumpur, Hat Yai

Mika Joulukuu 1st, 2008 7 Comments » Aiheet: About Me, Thaimaa 2008-2009

Yhteistä vai omaa tavaraa?

Mika Syyskuu 27th, 2008 No Comments » Aiheet: Yrittäjän työ

Muutto edessä

Mika Huhtikuu 29th, 2008 1 Comment » Aiheet: Yrittäjän työ

Porttiteoria

Mika Huhtikuu 28th, 2008 3 Comments » Aiheet: About Me