Aarteenetsinnässä

Kurkkudirektiivi.fi

Eurooppanuoret tilasivat Kurkkudirektiivi.fi -tiedotuskampanjaansa varten sivuston meiltä. Viittaan tässä edesmenneeseen Pusu Design’iin. Sivuston idea on esitellä valistusvideoita direktiiveistä hieman humoristiseen sävyyn.

Palvelu toteutettiin Ruby on Rails pohjalla videoiden kommentoinnin ja helpon ylläpitämisen vuoksi. Palvelun ulkoasu on allekirjoittaneen käsialaa ja tekninen toteutus Matti Paksulan. Videot, sisältö ja palvelun markkinointi jäi asiakkaan huoleksi.

Kurkkudirektiivi screenshot

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen.

  • Projekti pysyi kasassa loppuun saakka asiakkaan tekemästä aikataulukorjauksesta huolimatta
  • Ruby on Rails pohjana toimi erinomaisesti jakamaan työt selkeästi sivun ulkoasun ja toiminnallisuuden kesken
  • Kehitystyö toisessa kaupungissa asuvan Matin kanssa toimi kiitos Subversionin, Saunalahden sekä Skypen+VNC:n
  • Julkaisupäivänä ei ollut jännäkakka housuissa, sillä Railsin RSpecillä tehdyt testit kertoivat ettei ongelmia ole
  • Palaute ulkoasusta on ollut odotettua: räikeä, erottuva, helposti muistettava
  • Jäin ehkä kaipaamaan printtimainosten tekemistä (, vaikka aika ei olisi syyskuun alussa kyllä riittänyt)

Tags: , , , ,

Leave a Reply